Moikka kaikki! Tänään olen tehnyt kyllä jo yhden postauksen mutta nyt päätin tehdä toisen kun on aikaa. Eli Blogin nimi vaihtui nyt Henna & Pyry, koska pyrin nyt pitämään blogin hevosten kuulumisien lisäksi myös omien asioideni blogina. En jaksa pitää kahta blogia koska se on liian rankkaa alkaa kuvaamaan kaikkea mitä teen ja mihin liikun erikseen toiseen blogiin. Niinpä päätin sitten tehdä helpomman ratkaisun. Ottakaa huomioon, että osoite on nykyään hennajapyry.blogspot.fi ja youtubessa on monta eriä osoitetta ja tämä on nyt se mihin jään ja missä pysyn. Meidän vuoden 2014 tavoitteita en ole vielä päättänyt.
Kuitenki tosi monet bloggaajat on tehneet tavoite-postaukset ymstms ja minä päätin kans tehdä sitten. Eli en ota mitään sellaisia tavoitteita joihin on pakko päästä ja joita on pakko tehdä ja rikkoa hevonen. Ei, näin en tee. Vaan laitan itselleni ja Pyrylle tälle vuodelle tavoitteeksi pienissä luokissa (n. 40cm ristikot - 70cm) puhtaat radat ja laukassa pysyminen sekä rauhallisuus. Itsessäni täytyy muuttaa hirveä kisastressi sekä kilpailujännitys mikä leviää myös hevoseen.
Sekä toinen asia mihin haluaisin panostaa tänä vuonna on Pyryn ruokinta. Pyry on normaalilla Racing Prix ruokinnalla mikä on ihan hyvä, mutta sille on tullut hirveää hilseilyä! Olis tosi hyvä jos sais ostettua jotakin sellaista vitamiini rehua mikä estää hilseilyn. Tai sitten jotakin suihketta mikä estää sen. On tosi inhottava rapsuttaa reenin jälkeen kun kädet on aivan yltäpäältä hilseessä!
Tämä postaus sitten tässä :) Huomenna aioin kuvata ku menen kotiin niin saataisiin vähän videopostaustakin jo aikaiseksi! Muutama postaus on tulossa mutta en pysty jostain syystä lataaman niitä!!
Millon vastaat niihin kysymyksiin videolla? :)
VastaaPoistaHeti kun saan ladattua. :)
PoistaHevosesi hilse voi olla myös kuivunutta hikeä, joka harjatessa tulee alusvillan alta. Joku muu asia voi myös aiheuttaa hilseilyä. Sinuna pesisin hevosen, katsoisin sitten jatkuuko hilseily. Jos haluat vaihtaa rehua,minun suositukseni on: vaihda racing prix Black horsen Classic rehuun, siinä on samassa kaikki mineraalit yms mitä hevonen tarvii, vastaa prixiä, mut parempi laatuinen ja huomattavasti halvempi! säkki samankokoinen, maksaa 13e. Itse vaihdoin omalleni, ja passaa älyttömän hyvin.
VastaaPoista