Heippa kaikille lukijoille! Eilen olikin sitten itselläni sellainen virtapiikki että jaksoin touhuta vaikka ja mitä! Koulussa kesti 10-15 ja sen jälkeen hoplaa lähdin loikkimaan tallille pitkästä aikaa! Päädyin juoksutukseen tälle kertaa koska tiesin hevosella olevan sen verran virtaa että se ei suostuisi tekemään YHTÄÄN mitään minun kanssa! Päätin siis liinassa hypyttää heppaa. Tallille mennessäni oli tosi ihana tunne kun vähään aikaan ollut nähnyt hevosia, joten päätin heti ensimmäisenä mennä vielä päivänvalon aikaan kuvaamaan hevosia. Hevoset oli päässeet ilman loimia pihalle koska pakkasta oli alle -20 ja tarkeni siis liikuttamaankin! Muutamat kuvat räpsittyä sitten painelin käymään sisällä ja siitä soitin Mikan paikanpäälle ja siitä yhdessä haettiin ori sisälle, otettiin muutama kuva ja harjattiin sisällä. Suitsitin sille Apple Mouthit ja etittiin liina.
Kentälle mentäessä otettiin myös muutamia kuvia ja näistä kaikki oli hiukan huonolaatuisia mutta tämä yksi oli ainoa hyvä. Pyry tuntui olevan aika energinen ja halusi tehdä jotakin hauskaa. Päätettiin sitten rakentaa kentälle ( joka on tosi luminen.. ) ristikko ja aloin lämmitellä heppaa. Pari kertaa se ei uskaltautunu hyppäämään mutta kyllä se siitä sitten sujuikin. Korkeimmilla Pyry hyppäsi 60cm. Tuli myös muutama tosi hullukin sivu kamikaze hyppy mutta niistä ei sen enempää!
Sitten iltatalli touhuiluiden jälkeen ajeltiin hetki kylillä jotta autoon tulisi vähän virtaa koska akku oli vetänyt virrat tyhjille. Saatiin ideaksi leipoa mokkapaloja! Äiti teki unelmatorttua ja minä mokkapaloja Mikan kanssa. Tuli muuten hyviä! Tämä päivä oli siis pulkassa ja seuraava postaus tulee ehkä viikonlopulta tai miten se nyt riippuu koska pejantaina saattaa olla että lähden Kemiin ja Tornioon, mutta katsellaan sitä sitten :-)
Oliko tällainen pitkäpostaus mieleinen? Tekisinkö näitä enemmän? Olivatko kuvat hyviä? Kommentoi vain rohkeasti ja kerro mitä haluaisit blogiltani :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymyksiin selvennykset:
♥ Pyry siis ei ole täysin oma hevoseni, vaan se on luovutettu ratsastuskäyttööni sillä Pyryllä ei ole muuta käyttöä.
♥ Olen hevosen itse opettanut juurista puuhun.
Lisäilen aina kysymyksien tullen ~