![]() |
![]() |
1. Tallin Kunnossapito
Kaikille hevosille on tärkeää, että talli on siistissä kunnossa. Lannat lapattuna lantalaan, käytävä siistinä, mahdollisimman vähän pölyä pölyherkkiä hevosia ajatellen ja mikä tärkeintä, turvallinen. Tallissa karsinoissa ei saisi esiintyä minkään näköistä naulaa, ruuvia tai muutakaan terävää mihin hevonen voisi itsensä loukata.
A. Varusteet
Jokaisella hevosella on tietenkin omat varusteet, jotka tulisi säilyttää niille sopivissa paikoissa. Varustehuoneet ovat tätä varten eikä käytävät. Yleensä talleilla törmää ilmiöön, jossa laiskat hoitajat jättävät hoitoponin/hevosen varusteita käytävälle lojumaan ja tallattavaksi. Niille on myös oma paikkansa varustehuoneessa. Varusteita Pitää myös huoltaa niiden tarpeiden mukaan. Suitsia kuuluisi rasvata vähintään kerran viikkoa nähden jotta ne pysyvät hyvässä kunnossa pitkään. Hevosen omistajana on myös vastuu katsoa hevoselleen oikeanlaiset varusteet. Esimerkiksi säättömälle ponille ei välttämättä voi laittaa ison esteratsun 17" satulaa. Eikä esteratsulle ponin pikkuruista satulaa joka puristaa selästä ja painaa säkää. Oikeanlainen satula auttaa ennaltaehkäisemään selkävaivoja sekä raivokasta pukittelua ratsastaessa kipuilujen takia.
B. Rehujen paikka tallissa



C. Karsinan siivous
Monelle tallin omistajalle/hevosen omistajalle on tuttua heti hevosten ulosivennin jälkeen heiluttaa talikkoa. Tämä on ehkä hevosen omistajan tallinhoidossa tärkein pointti heti turvallisuuden jälkeen. Karsinan täytyy olla puhdas, koska hevosen virtsa kehittää ammoniakkia joka polttaa hevoselta kavioa ja pahimmassa tapauksessa myös karvaa jos hevonen joutuu makaamaan pissassaan. Ja jos hevonen joutuu makaamaan omien lantojensa päällä, voit olla varma että joudut hevosesi pesemään useaan kertaan!
On kuitenkin heitäkin, jotka puhdistavat karsinansa itse laittamatta tallityttöjään siivoamaan, ovat niitä ihmisiä jotka siivoavat itse ja katsovat karsinat tarkasti. Jokainen pissaläiskä ja lantakikkare katoavat huolellisesti pois. Nykyisen vuokrapaikkani tallinomistaja on itse tarkempi nainen, mutta se on ihan hyvä että välillä on tyhmän tarkka. Voipahan hevoset paremmin!
Hevosen on erittäin tärkeää saada hevosen tarpeiden mukainen liikutus. Hevonen tarvitsee liikuntaa vähintään 1½ tuntia päivässä. Ratsastaa voi vaikka päivittäin, mutta mielestäni hevosella tulisi olla vähintään yksi rentopäivä jolloin voisi mennä vaikka maastoon kävelemään ihan ilman satulaa. Onnistuneista ratsastuskerroista jää hyvä mieli myös hevoselle että itselleen.

A. Hyppääminen


B. Maastoilu

C. Koulukiemurat

3. Hevosen terveydenhuolto
A. Kengitys
Jokaisella hevosella pitäisi vuoluttaa kaviot vähintään kerran kuukauteen tarpeen tullen. Kavio on hevosen tärkeä osa ruumiistaan sillä se astuu kavioillaan. Jos jätät hevosesi vuolematta voi olla että hevosen kaviot kasvavat järkyttävän suuriksi ja lohkeilevat. Itse teen pieniä vuoluja silloin tällöin, pyöristän kavioita tms. mutta en sentään ole mikään ammattilainen. Väärin kengitetty hevonen voi kipeytyä kavioistaan.
B. Rokotukset ja madotukset

C. Hampaiden raspaus
Hevoselle tärkeää on myös hampaiden kunnossapito. Kipeä hammas, huonosti raspattu tai terävät hampaat haittaavat hevosen syömistä. Vaikka hevosella ei olisikaan suussa mitenkään ulkoisesti vikaa, ei voi tietää miten hevosesta oikeasti tuntuu suustaan. Hevosella voi olla hampaita jotka särkevät. Ei me voida nähdä sinne suuhun ilman että eläinlääkäri kurkkaa suuhun ja tarvittaessa poistaa poistettavat hampaat. Jokatapauksessa olen sitä mieltä että hampaat ovat hevosen elintärkeät.
Tässä joitakin mielipide asioita hevosen hyvinvoinnista ja mielipide mitä hevosen omistajan tulee tehdä hevosensa eteen. Asiaa kuitenkin löytyy paljon, mutta toivon teidän jaksavan lukea tämän kaiken! Ehdottakaa näitä mielipidepostauksia. Voin tehdä myös videolle kyseisiä postauksia :) Kuvat ovat siis lainattuja, ja jos löydät omia kuviasi voit pyytää minua poistamaan ne mikäli tahdot ne poistettavan!
Kiitos että luit ♥ Kommentoi?
mielenkiintoinen postaus ja kivasti kirjoitettu!
VastaaPoistahttp://sarajamake.blogspot.fi/
Kiitos :)
PoistaEn ookkaan tämmöistä postausta aiemmin lukenut, kuitenkin oli mielenkiintoista luettavaa, kirjoitat myös tosi kivasti ja ulkoasu on hieno! Liityin!:)
VastaaPoistahttp://patujamanu.blogspot.fi
Jep, en oo itekään tällasia ainakaan kovin montaa tavannu blogeissa. Kiitos! :)
Poista