Moikka kaikille!
Nyt on jäänyt blogi kirjoittamatta torstaista-lauantaihin koska syynä että torstaina en ollut tallilla, ja perjantaina kävin sitten kokeilemassa hypätä.
PERJANTAI 18.10.
Yritin hypätä perjantaina ja heppa oli KUMMALLISEN rauhallinen. Varustin heppaa, ja se teki jotakin mitä ei ollut ennen tehnyt: vältteli satulaa. Siinä vaiheessa ajattelin että sillä oli vain virtaa joten jatkoin varustamista ja lähdin kentälle. Kentälle kun pääsin olin tehny kaksi estettä mitä ajattelin pomppia. Ravatessa huomasin että ori oli kummallisen rauhallinen, ja aloin vähän aikaa miettiä että miten se oli niin rauhallinen. Yleensä kentällä työskentely esim. normaalisti pohkeenläpi ei onnistu jos esteitä on kentällä koska se yleensä kuumuu. Tällä kertaa se ei kuumunu vaan oli jotenki varovainen. Ajattelin että maa oli vain niin liukas joten jatkoin. Aloin sitten laukoille ja hyppäsin esteitä muutamaan kertaan 60cm asti. Sitten aloin hypätä toista estettä, ja ensimmäisellä kerralla se kielsi ja hyppäsi sittenkin loikalla siitä, ja lensin selästä. Oikea käsi venähti ja lievä aivotärähdys tuli tulokseksi. Sitten huomasin myös että heppa ei halunnut enään liikkua vaikka kuinka yritin saada sitä liikkeelle. Se vain jähmettyi. Sitten otin satulan pois selästä ja koittelin sen ristiselkää ja muutenkin pituutta ja se arasteli selkää. (johtuu siitä, että käytetään kahta satulaa ja toinen ei sovi hevoselle) Myös röhkintää tuli hevoselta aika paljon =flunssa! Sen hengitys oli tosi raskas, ja päätin lopettaa reenin siihen.
SUNNUNTAI 20.10.
Tallille menin normaalisti, laitoin hepoille vähän heiniä karsinoihin ja haettiin ne sitten sisälle. Harjailtiin heppoja kaikessa rauhassa eikä pidetty kiirettä. Huomasin, että Pyryllä oli ristiselkä vähän lämmin ja arasti joten kylmäsin sitä vähän aikaa. Ajattelin kokeilla jotakin uutta; jumppaa karsinassa. Kävin pihalta pienen karahkan raipaksi, ja opetin sille pari uutta kikkaa lisätä venyvyyttä ja jumppaohjelman opetin sille. Aluksi treenattiin jalan nostamista äänellä ja raipalla jonka toivoisin myöhemmin menevän pelkällä ääniohjeella. Myös pikku kumartelulla sain siltä liman juoksemaan ylöspäin jota se sitten toivotusti alkoi pärskimään ulos. Venyttely auttoi monessa asiassa heppaa joten päätän ottaa tämän viikottaiseksi ohjelmaksi kerran viikossa :) Ensiviikolle päätinkin sitten alkaa työstämään sitä laukkaa sille paremmaksi. Ensviikkon siis ♥