lauantai 21. syyskuuta 2013

" Se on vain intternetti "

Mooi lukijat,
jos joku ihmettelee tätä otsikkoa tähän blogiin niin siihen on hyvä syy. Tää postaus on sen takia, että en ole kenenkään vastaan tai etten loukkaa ketään mutta ilmotan vain oman kantani asiasta eli mielipiteen. Kuitenki me kaikki hevosihmiset ollaan perhettä, yhtä verta kaikki. Mie en ymmärrän sitä, että miksi osa näistä hevosihmisistä on niin kiusattuja ja halveksittuja. Heillä voipi olla ihan hyvin ongelmia perheessä, muussa elämässä tai kaikista olennaisin syy että heillä on omia terveydellisiä ongelmiansa.

Myös asia josta haluan  ottaa kantaa, on tämä nuorten netin käyttö sekä bloggaus. Otan kantaa Tiian blogiin (lillivoitto.blogspot.com) erääseen kirjoitukseen " Lupa bloggaukseen?! ". Omasta mielestä Tiia puhuu siinä niin asiaa että, tämä sai minutkin kysymään varmasti. Ja kuitenkin Suomen lakien mukaan, jokaisella asialla mitä ET omista on oltava lupa. Kopioit vaikka toiselta kuvan, sinulla tulee olla siihenkin lupa siltä kuvaajalta.

Nettiin julkaistut kuvatkin ovat olleet mielessäni pitkälti. Kuitenki nuoret ei ajattele sitä mitä ne julkasee tänne Internettiin, koska jos poistat sun blogin sun kuvat jää silti pyörimään nettiin. Sama pätee youtubessaki. Sinne kanttis miettiä mitä sinne kuvaa, ja mitä sielä oikeasti sanoo. Kuitenki se mitä sinne youtubeen laittaa, tulee koko maailmalle julkisesti esille. Eli kannattee miettiä kahteen kertaan ennenku sinne laittaa mitään.

Se tunne ku pikkuteinit alkaa uhoamaan. Pienemmät pääsee ylä-asteelle; niistä tulee niin aikusia ettei ole koskaan nähtykään.. Nettiin alkaa tulla niiden angstaus tekstejä ja kaikenlaisia kuvia 24/7. Hei haloo, ku pääset ylä-asteelle ET OLE AIKUNEN.

Tämä vain siihen että olen omaa mieltäni asioista ja kaikila on sanavapaus :)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kisat 15.9. Rovaniemi

Moikka rakkaat lukijat! (ja ei lukijat!)
 
Meillä oli tosiaan kisat 15.9. Sunnuntaina ja siitä nyt vähän postausta kehiin. Aamu lähti käyntiin klo 5:00 josta tunti ja puoli oli minun aikaani laittaa itseäni. Tein puuroa, kiisselin ja kahvia keitin ja siinä sitten syöpöteltiin paksu aamupala.
 
Seuraava suunta olikin lähteä tallille, kello oli jotain 6:00-15 väliä. Tallille tullessa iloinen hörähdys kävi tallista huomenta toivotuksena, vastasin " huomentaa! " Annoin ylätallin hevosille ruuat ja suuntasin alatalliin. Topikin hörähteli mukavasti karsinassa odottaen ruokaa. Ku vein Topille ruuan, isot oliki kerenny jo syömään.  Viskasin tamman tarhaan ja hain sen jälkeen sitten topin ulos. Selvitin Pyryltä vielä hännän ja harjasin sen. Laitoin sille loimen ja kuljetussuojat takasiin. Mika talutti Pyryä sen aikaa, että se saa vähän olla ulkona. Siivosin sillä välin tallia.
 
Sitten kello löi 6:40 ja mars matkaan! Matkalla huomattiinki että lähdettiin VÄHÄN turhan aikasin :D ! Ensimmäinen pysähdys tuli Vikajärvellä. Otettiin läheisestä vesipisteestä hepalle vettä ja yritettiin juottaa muttei sillä jano ollukkaan! Sitten siitä vähän tuoretta heinää revin pikku pellonlaiasta että sais vähän sen mukana aamukasteista ruohoa että vähän tulis nestettä sisuksiin ku kuitenki hikoili vinkassa vähän. Aamu oli kyllä ihan mukava mutta aivan liian aikanen herätys!
 
Seuraava pysähdys tuli n. 7:06 Vikajärven kaupalla olettaen että kauppa on auki, mutta eipä se ollutkaan.. Niinpä jatkettiin matkaa Napapiirille asti. Sielä tuli sitten sellanen reilu 10min tai 15min tauko. Hepalle annettiin ihan kunnolla happea siinä.
 
PAIKAN PÄÄLLÄ ei ollu vielä ketään. Oltiin ekat siis. Otettiin heppa pois vinkasta, mie kävin sielä kisanpitäjän tykönä ilmottamassa tulostani. 10:00 kello hakkas ja mie kävin viskasemassa ilmottautumismaksun kansliaan maneesiin. Laitoin hepan vinkalla vehkeisiin ja alotin lämppäämisen eka pikkukentällä. Sittä sitten siirryttiin verryttely-alueelle ku se aukes. Ensimmäinen luokka, 50cm ristikko, oli alkamassa, ennen minua oli yks ratsukko. Olin siis toisena lähössä. Mentiin siihen maneesiin odottamaan toisen ratsukon suorittamista, ja sitten se tuli " Seuraavana ratsukkona ratsastaa Henna Aikioniemi, hän edustaa Sodankylän Ratsastajia hevosellaan Fairview. Tahdotko hypätä esteen nro 1. lämmittelyesteenä? " Nyökkäsin ja lähdin laukalle. Hyppäsin sen esteen ja sitten aloin suorittamaan rataa. Radasta tuli puhdas ja meidät sitte palkittiin!
 
Seuraavaksi oliki vähän aikaa taukoa, koska seuraavassa luokassa, 60cm, oltiin viimeinen ratsukko. Mika kävelytti sitä siinä pellolla sen ajan että pysyy lämpimänä. Oi että se oli ihana siinä verryttelyssä! Hyppäs tosi hyvin. Sitten oliki jo minun vuoro mennä maneesiin, ja siinä sitten odoteltiin viimestä ratsukkoa. Se hylättiin.. Lähin radalle, hypättyäni 1. esteen lämmittelynä. Pilliä vihellettiin. Ratsastin radan normaalisti, ja luulin sen loppuneen numeroon 9. muta sehän jatkuiki vielä... Tuli siis hylätty Radan unohtamisesta koska 4 viimeistä ei mulle ollu kerrottu! oma moka se siis oli. Ei se mitään, ensimmäiset seuratason kilpailut koskaan ja Pyrylle oli paha paikka, koska se ei ole koskaan ennen ollu hallissa, jännitti kovasti mutta kaikki meni ihan hyvin eikä pudotuksia tullu muuten :) tähän loppuun kuvia vielä ♥ Kuvat on verkkakuvia maneesissa otetut on nii heilahtaneita..
 
© Kiira Keskipoikela

©Kiira Keskipoikela

©Kiira Keskipoikela

©Kiira Keskipoikela