torstai 16. tammikuuta 2014

Harjoitusravia ja malttamatonta käyntiä!

Härreguud että voi muuten olla mukavaa päästä parin päivän sairasloman jälkeen oman pienen orin selkään! Noh, se sairasloma (PYRYLLÄ VAPAALOMA) merkitsi sitten virtapiikkiä! Rauhassa laiteliin tallia kuntohon, lähettiin hakemaan kakkeroiset sisälle ja hepatki oli tänään saaneet loimet niskaan kylmän ilman takia. Sisälle hepat saatua, laiton tammalle jonku verran heiniä ja vaihdettiin toppaloimet sitten talliloimiin. Sen aikaa sai Pyry vielä olla karsinassa että joi janonsa, söi vähän heinää ja piehtaroi.

Sitten varustuksen aikana, leikkasin pyryltä tuttuun tapaan niskasiilen, koska minusta ei ole kovin mukavaa jos hevosella painaa harja suitsien alla. Siksi käytänkin pehmustetta ja leikkaan niskaharjan säännöllisesti 4vkon välein. Myös harjaa siistin, sekä säkäpystyharjan leikkasin astetta lyheemmäksi. Laittelin kaikessa rauhassa satulaa selkään, ja taas! Taas se rökäle pullisteli.. Keneltäköhän se senki oppi? Kenties Pyryllä vielä jouluherkut pullottaa? Tänään myös oli Pelhamet-päivä koska aavistelinkin että orilla voisi olla virtaa. Pelhamet on osoittautunut erittäin hyväksi ja tehokkaaksi kuolaimeksi Pyrylle! Suosittelen lämpimästi ex-ravurin omaavalle kouluttajalle mikäli heppa on kuuma! Tänään menin myös ilman suojia jotta jalat saavat kestävyyttä.

Kentälle ratsastessa kaikki sujui kuin pitikin. Alkuköpöttelyä siinä tuli köpöteltyä reilun aikaa koska halusin Pyryn hyvin jalalle ja painoni alle. Kokosin sitä paljon käynnissä jotta selkä pyörenisi ja pää laskeutuisi. Kaikki meni nappiin molempiin suuntiin. Aloitin ravin ensin keventäen, jonka jälkeen päätin sitten parin raviympyrän jälkeen kokeilla harjoitusravia jonkin aikaa. Sekin osoittautui nyt erittäin helpoksi, koska sain koottua hevosen juuri oikeaan asentoon. Harmikseni vain, minulla ei ollut kannuksia jalassa koska oletin että hyppäisin, mutta pimeys...! Heppa ei sen takia taipunut kovin hyvin mutta kyllä se pelhamet auttoi! 

Mentyäni harjoitusravia molemmin suunnin tunsin hevosen erittäin hyväksi. Aloin nostamaan laukkoja pysähdyksestä. Se on niin hukassai ilman kannuksia että jätin väliin. Harjoittelin sen sijaan laukan tahtia. Sain laukan mukavaksi kolmitahtiseksi ja tuntui kuin täysiverisen kyydissä jälleen olisin ollut! Laukasta on tullut hieman korkeampi ja pidempi kuin normaalisti. Taka-jalat rullaavat alla erinomaisesti ja etupää on täysin liikkeessä mukana. Tässä on taas yksi asia mitä ori on vapaapäiviltään saanut esille! 

Loppukäynnit alkoivat piakkoin häämöttää ja ideana oli vielä Mika päästää selkään mutta ori heittäytyi villiksi ja rupesikin riehumaan mikä ei todellakaan ole Pyryn tapaista! Hormoneista se ei voi johtua, eikä kiimanhajusta koska tamma on viimeisillään tiineenä (arvioitu syntyväksi huhtikuun alussa/puolivälissä). Se vain yhtäkkiä alkoi "nähdä mörköjä siellä täällä" ja alkoi hyppiä kuin kenguru. Sen jälkeen rauhassa kävely heittäytyi jo niin mahdottomaksi että ori yritti minuakin viskoa selästään. Kentältä lähtiessäni päätin kiivetä parin lumipalteen yli tallin pihalle jotta se saisi vähän päästellä muutaman kerran. Se tekikin ihan hyvää Pyrylle ja sitten sen jälkeen kopautin sitä vahingossa turvalle kun tulin alas selästä! Se varmaan luuli että löin tahallani :< ... ! EN IKINÄ löisi rakasta pullaani<3

Odottelen edelleen teiltä niitä postausehdotuksia! My Day -tulee niin pian kun jaksan alkaa kuvaamaan. Varusteista on postaus joten niitä ei vähään aikaan tule. On mahdollista myös tehdä laukunsisällöstä mikäli lukijat haluavat. Te päätätte rakkaat lukijat! Ehdotuksia tulemaan (: !

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Varustepostaus kuvina ~

Elikkä joo, tänään kävin tallilla ja siinä kyytiä odotellessa kuvasin kaikki varustee läpi ja nyt ajattelin kertoa varusteista :)




 Elikkä normaalilla sielällä (eli normaali kenttätyöskentelyllä) käytän näitä Meksikolaisia MTC suitsia. Tosi laadukkaat ovat olleet! Nahka on hyvää ja pehmeää. Uuden veroiset ovat nyt rasvauksen jälkeen. Näiden arvo menee reilulti 55,- eteen.
 
 Satulana mulla toimii Wintecin yleispenkki. Ehkä enempi estepainotteinen, ja käytän myös Horzelta tilaamaani normaalia karvaromaania joka pitäis kyllä pestä.. Satulavyönä satulan oma vyö 110cm
 Satulan arvo n. 150,-
 Vyön arvo n. 15,- (uutena 30,-)
 Romaanin arvo n. 20- (uutena maksoi 45,-)

 Esteillä minulla on sitten erit suitset syynä hevosen liika kuumeneminen. Nämä on tosi hyvät HTC-suitset enkkutyyliin ja niissä valmiiksi ommeltu koristepanta. Näissä on Pelhamet -kuolain ohjaremmeineen. On olleet tosi hyvät mitä nyt on käyttänyt kerran pari. Toimii ku ajatus!
 Suitsien arvo n. 30,- (uutena ja pestynä 70,-)
 Pelhamet -kuolainten arvo: juuri ostettuna 60,-

 Aina ratsastaessa kentällä normisti ruukaan kääräistä nämä pintelit tassuihin. Nämä on kans tosi hyvät aitoa fleeceä ja tarrakiinnikkeet. Horzelta nämäkin.
 Pintelien arvo n. 30eur/setti



 Korkeampaa estettä aina hyptessä käytän näitä Horzen suojia. Nää on COB-kokoa (vastaa L-kokoa). Olleet tosi hyvät, suojaavat juuri siitä mistä täytyykin!
 Suojien arvo nyt: 20,-
 Suojien arvo ostaessa: 40,-



Mitäs tykkäsit tällaisesta postauksesta? Tekisinkö seuraavaksi erikoispostauksen vaikka omista tallivaatteistani? Voit vaikuttaa asiaan kommentoimalla, valitsen kommenteista 6 parasta ideaa ja laitan ne äänestykseen! Kommentoi minkälaisen postauksen siis haluat, ja valitsen niistä kuusi!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Pelhametilla!

Moikka kaikille taas! Ratsastin tänään Pyryllä ensimmäistä kertaa pelhamet-kuolaimella ja ori tuntui niin hyvältä että ei ole koskaan ollut yhtä hyvä! Ensimmäistä kertaa ei tarvinnut ajatella vauhdin määrää, jatkuvaa pidättämistä tai pelkoa ryntäilystä. Nyt nimenomaan NYT! Pyryllä on pelhamet nyt tätäpäivää. Ori kokoaa itseään paljon tai huomattavasi enemmän kuin mitä normaaleilla Apple Mouth kuolaimilla. Saan myös sen ratsastettua enemmän ylöspäin kuin eteenpäin. Laukka rullasi niin odottamattoman hienosti! Aivan kuin olis ollu täykkärin kyydissä! Tässä vielä kuva pelhamet -kuolaimista Pyryllä (: laatuon.com!

Pyryn ensimmäinen Pelhamet -ratsastus 13.1.2014