Minä

Eli nimeltäni Henna Marianne, lapista tyttö kirjoittelee lähinnä elämästä, lifestylestä, hevosista sun muista mitä nyt päähän pinttyy. Mieleltäni voin hiukan jääräpää olla, myöskin herkkäpintainen mutta ymmärtäväinen ja kyllä. Kiusattu.

Rakastan hevosia ja eläimiä kaiketi, ja ei ole elukkaa mikä ei jäisi vaille huomiota! Minulla on hevosenhoitaja -historiaa. Mm. ensimmäinen hoitohevoseni Coolhappy parhaan kaverini kanssa, sekä Vikseliina, myöskin nykyiseltä paikkakunnaltani Kolbra Frå Gillastödum, moni kysynyt miksen enään hoida sitä, yksinkertaisena syynä on se, etten päässyt sinne niin usein, ja vaikka kuulenkin sanottavan että sillä ratsastaa aikuisetkin, olen sille kasvanut liian isoksi se on yksinkertaista. Ja myös osa-syynä siihen on, etten tiedä mitään Islanninhevosista, joten päätin siis antaa ponin olla, ja antaa sille paremman hoitajan joka tietää hevosesta ja kyseisestä hevosesta enemmän.

Kuitenkin minun oli myös aika näyttää kynteni ja menin sitten Kairalaan yhdelle tallille, Salmelaan mistä sitten löysinkin nykyisen hevoskumppanini Pyryn.

Takaisin itseeni, olen siis lapista, aina asunut, ja tulen asumaan! 160cm pitkä olen, ja harrastuksissa on valokuvaaminen, hevoset, koirat, musiikki yms tms. normaalin nuoren asiat. Minusta saat takuulla lisää tietoa kun vain uskallat kysäistä (: