lauantai 10. toukokuuta 2014

Mitäs?

Moni varmaan ihmettelee bannerissa esiintyvää tekstiä: " Tämä on viimeinen." Se tarkoittaa sitä, että kesä 2O14 on Pyryn viimeinen kunnon kilpailukesä. Tämä ei tarkoita sitä että kisaaminen loppuu kokonaan, vaan sillä vähennetään aktiivista hyppäämistä ja kisoissa käydään kyllä mutta paljon harvemmin mitä nyt kaksi kesää ollaan käyty.

Ja koska nyt on Fiinu varsonut hienon ja suloisen varsan, on sen vuoro astua vuoden päästä ratsun jalalle. Tietenkin alustavia suunnitelmia on vielä tammalle ollut että aletaan vielä ravia treenaamaan, mutta tammalle ei jäisi kun vähän vajaa vuosi kilpailuaikaa, koska lämminveristen juoksu-yläikäraja on 12v. ja tamma on nyt 10-vuotias. Se on puolivuotta varsan kasvatuksessa, sitten pitäisi reilu vuosi treenata ennenkun on koelähtö valmis. Eihän sitä nyt kehtaa ihan jokapäivä henkihieveriin laukottaa että kerkeää raveihinkaan :/ Ja kilpailuaikaa jäisi tammalle about puolesta vuodesta - vuoteen. Viime syksynä aloin sitä opettamaan ratsastajaan ja pääsin ratsaillekin, mutta nyt uskon että joudun tekemään kaiken alusta lähtien sillä ei keretty pitkällekään.


Ja minä lähden opiskelemaan 2O15 syksyllä, ja siellä puhaltaa uudet tuulet. Olen päättänyt itselleni opiskelupaikkakunnaksi Tornion, koska se on minulle tuttua ympäristöä ja sielä asuu minulle tosi tärkeitä ihmisiä! Sitten se ratkeaa otanko näistä kahdesta toisen mukaani vai laitanko ihan oman ja kokonaan uuden hevosen alleni? No, siitä sitten lisää kun sen aika tulee!


perjantai 9. toukokuuta 2014

TÄRKEÄ TIETO LUKIJOILLE!

TÄRKEÄ TIEDOTUS LUKIJOILLE!

Huomioikaa, tänä iltana suljen blogini virallisesti hakuselaimilta, kunnostan blogin täydellisesti, sen nimi, osoite, linkisto yms vaihtuvat. BLOGI AUKI JÄLLEEN HUOMENNA!!! Blogi sulkeutuu klo 21:00.

NÄHDÄÄN!

torstai 8. toukokuuta 2014

Aamuista "mydayn" alkua ja kuvailua

Moi kaikille!

Mulla on ollut tänään tosi hyvä päivä johtuen siitä, että kerrankin rytmi on ollut oikea: herännyt aikaisin, mennyt kouluun ja sitten heppailemaan tallille! Nyt on paripäivää ollut että olen yksin tallihommissa koska M on töissä, eikä mulla ole kuvaajaa sen koommin. Nyt kun tulee viikonloppua saan taas kuvaajan! Tänään ratsastelin ja pääsi sitten töistä kuvaamaan suoraan ja sitten vähän ratsastelin uudella satulalla.

Nyt kuitenki alkajaisiksi vähän aamun toimia! Aamulla heräilin siinä 7.30-8.00 välillä ja aamupalastelin sitten ja lähdin linkkupysäkille. Jostaki ihmeen ja kumman syystä, se linkkarimies ei ottanu mua kyytiin!?  Seisoskelin melkein keskellä tietä jotta se näkisi minut, mutta ei! Kurvas minkä polkimesta kerkes ohitse! Mikä ääliö! Hmh! onko teille sattunut tällaisia pitkänmatkan kulkijat?



 No ei siinä, äiti haki minut lopulta kouluun ja koulusta ei sitten olekaan paljoa mitään kuvia.. Mutta sitten lähdin tallille koulun jälkeen ja kuvailin vähän meidän uutta suloista hevosen alkua!



 Tähän loppuun en oikein enään jaksa kirjoittaa. Täytyy alkaa lukemaan kokeisiin, huomisiin(enskertaan..)!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tiellä hyppäystä ja ylläreitä

Moikka kaikille taas pitkästä aikaa täältä metsän uumenista! Tänään oli jänskä päivä kun päätin hypätä Pyryä tiellä! On ollut tosi hiljaista nyt lähiviikoilla koska ei ole kertaisesti ollut mistä kirjoittaa mutta nyt sitten parit kuvat tältä päivää!



MIKÄS PAPERI TÄMÄ ON !?!?!?!?