lauantai 12. heinäkuuta 2014

Maneesitreeneissä

Moi kaikki! Tänään sitten käytiin Meri-Lapin Ratsastuskeskuksen tallilla maneesilla. Vuokrattiin päiväksi ja hyppäiltiin sitten. :) Aluksi tietenkin rakennettiin sinne pienehkö rata, kaksi sarjaa jotka olivat pitkillä suorilla. Toisen väli oli sellainen 5 laukan väli ja toinen oli sitten kahden laukan. Sitten yksi okseri. Aloitin kevyellä lämmittelyllä koska oli muutenkin jo kuuma. Vähän lämppäsin jotta sain avuille ja sit vain esteitä kohti!


Jemppu oli myös ensikertalais-ruunan Dussen kanssa maneesilla tutustumassa halliin. Poika löysi uuden komean tuttavan :p ....

... nimittäin oman peilikuvansa!
Eipä siinä, Pyryki innostu kattelemaan itseään peilistä ja luulipas peilissä olevaa heppaa ihan vieraaksi hepaksi ja päätti höristä sille ja näyttää sapeliaan.. Voi kauhea että se on sitten hupsu! No eipäs siinä, aluksi mentiin ihan pieniä ristikoita ratana jonka jälkeen nosteltiin vähän esteitä korkeammiksi. Mielestäni heppa olisi voinut olla vähän ei niin -virtainen mutta minkäs tekee kun joku tykkää hypätä!? Omasta mielestäni istuntanikin oli tällä kertaa kohtuu kunnossa mutta jotain niitä pieniä umpimähkö vikoja löytyy.. Mm. jalat välillä sojottavat minne sattuu mutta katseeni ja ryhtini on paljon parempi kuin aiemmin! Sen minä itsekin huomasin ja tunsin miten oli helpompi istua laukassa ja odottaa. Koko ajan pidin mielessä että odota hyppyä, odota hyppyä mutta kuitenkin välillä olin turhan aikaisin, tai liian myöhään. Jäin hypystä monta kertaa pois koska laskin laukat ihan hupelosti!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Heppaterkkuja laitumelta!

 Hör ja pärskis! Hepat pääsivät aamulla klo 9. laitumelle ja ovatkin olleet jo aikasta monta tuntia ulkona! Lämpöäkin löytyy ihan mukavaasti se +26 varjossa. Joku saisi minulle kertoa miten saisin tämän lievähkön kvartsi tyylin pois? Käytän kamerassani asetusta: AV - F6.3 - ISO auto ,ja jostain kumman syystä tulee tällaisia kvartsi tyyppisiä kuvia?

Ollaan nyt tänään Pyryn kanssa oltu täällä Tornion Virkkumaassa puolitoista kuukautta ja aika on tuntunut menevän niin nopeaa ohi.. Hepat on kerenneet laiduntaa kolme laidunta tässä välissä ja P on saanut välillä seuraa Ossista, joka näkyy ylhäällä olevassa kuvassa vasemmalla. Uittamisia ei ole vielä kovinkaan tullut, ossi kävi kahlailemassa minun kanssa keskiviikkona kun oltiin vähän hypätty ja oli niin kuuma ajateltiin lähteä käymään uittorannalla jonne on se reilu 3km matkaa. Kivat loppuverkat tuli siis sieltä päin!
Hevoset tosiaan pääsivät tälle laitumelle joka niillä oli aluksi käytössä kun se ehti kasvaa. Mani ei enään tahtonut mennä edelliselle laitskalle kun sielä oli niin paljon paarmoja :( Nyt meillä on käytössä Porcivet -myrkky. Kyseinen ainehan on oikeasti siansaparoon jottei siat purisi saparoaan mutta tehoaa älyhyvin myös hevosillekin! Hevosia kiusaavat paarmat ja sääsket ovat huomattavasti vähemmän jättäneet hepat rauhaan, ja niiden laiduntaminen on helpottunut tuon Porcivetin avulla. Hyvä aine, suosittelen!
Hevosilla on myös uusi alienpuku! Kaikilla paitsi Pyryllä on tuollainen päähuppu koska se hivutti sen silmää niin ettei saanut sitä auki ja silmä märki.. Nyt silmäkin on kunnossa ja P saa tänään oman ötökkäloimenkin! Omasta mielestä nämä huput ovat vähän liian hentoa tekoa että vois olla vähän pidempiä nämä! Vai mitä?
 Mania kummastutti hirveästi tuo napsuva musta putkihirviö. Siitä kuulu ihan kauhea ääni ja Mani pelkäsi sitä ihan sikana! Hui kauhea että oli järkyttävä kamera! Pois se minusta!
 P on ottanu niin rennosti että välillä tuntuu ettei se lihokaan kunnolla.. Se on jännä että se on nyt vapaalla ja pitkällä heinällä, saa rehut yms ni se ei kertakaikkiaan liho! Pitäskö jotai hiivaa alkaa syöttää että turpoo :D Voi jestas.. no eikai sentää :o Mutta häiritsevää kun joissakin kuvissa sillä näkyy kylkiluut vaikka se ei oikeasti laiha ole.. Sopivan pyöreä juuri nyt! Pn kanssa ollaan ratsasteltu pari pvää ilman satulaa ja olen todennut sen ravin pehmentyneen tosi paljon! Pyry on nyt ollut kesän ilman kenkiä koska kengittäjää ei ole kuulunut.. Ei se ole kavioita haitannut kun niitä on itse välillä vuoleskellut ja tänään se saa sitten rasvaa kavioihin, oikeaa rasvaa! Lopuksi vielä Rico moikkaa lukijoita :)


 Mitäs ihmiset pitää tällaisista kuulumispostauksista laitumelta?
Minkälaisia postauksia te toivotte? Kertokaa ihmeessä jotta saan inspiraatioita!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Arvonta päättyi!

Yhden viikon arvonta on päättynyt! Voittaja on arvottu, ja hänelle laitettu s-postia :) Kiitoksia kaikille osallistuneille, minulla oli mukavaa tehdä tällainen arvonta ja toivoisin seuraavaan arvontaan enemmän osallistujia, koska seuraava arvonta pidetään yli 50 lukijan täyttyessä! Arvontaan tulee luultavasti jokin ihan uusi tuote!

Eli arvonnassa oli siis päitset, jotka ovat Pyrylle liian pienet. Kiitos osallistujille!